St. George’s, Grenada

Sit seuraavaan matkakohteeseen. St. George’s näytti päällepäin tosi idylliseltä ja sympaattiselta, mut oli kuitenkin loppujen lopuks mun ehkä vähiten lempparein kohde johtuen superpäällekäyvistä ”turistioppaista”  ja taksikuskeista, joilta ei saanu hetkenkään rauhaa.

Kirkkaat värit oli suosiossa täälläkin. Rakennukset oli jopa suhteellisen uusia, koska maanjäristys oli tuhonnu vissiin tyyliin 90% koko saaren rakennuksista suht hiljattain.

Okei, oli siellä sit näitä vähän rähjäsempiäkin versioita aika paljon.

Käytiin tuolla postauksen tokassa kuvassa näkyvällä linnakkeella, josta oli ihan kivat näköalat. Meidät opasti perille oikotietä heti satamassa seuraan liittynyt paikallinen kaveri, joka kertoili saaren historiasta ja oli innokas opastamaan meitä muutenkin. Mua aina häiritsee hirveesti tollaset ku haluisin vaan kävellä ja katella rauhassa ja ahdistun jos joku tuntematon on koko ajan selittämässä jotain siinä vieressä. No linnakkeelle päästyämme onnistuin lopulta keskeyttämään opastuksen ja ilmottamaan, että halutaan kierrellä kahestaan nyt. Tottakai meidän ”opas” sit pyysi pientä palkkiota työstään ja vaikka periaatteesta en haluis maksaa tollasille tyypeille, jotka kysymättä ja väkisin tarjoaa palveluksiaan, niin oli se ihan mukava kaveri kuitenkin eikä sillä varmaan kauheesti muitakaan tulonlähteitä oo, joten annettiin sille sit mukisematta muutama dollari.

Häikäsee!

Meidän paatti. Harmi ettei täs oo sellasta jenkkikerrostaloa vertailukohteeks mut kyl tostaki näkee, miten pieni toi laiva oikeesti on.

Linnakkeelta lähtiessä meinattiin saada kimppuumme taksikuski David, joka ois vieny meitä sademetsään ja ties minne mutta sanottiin kohteliaasti ei kiitos ja suolattiin seuraavat turistit kertomalla, että linnakkeelle jäi vielä väkeä.

Käppäiltiin keskenämme vähän siellä sun täällä, vaikka jalankulkijana olikin vähän ikävää kapeilla teillä autojen seassa lampsia. Ylipäätään reissun aikana oli kunnolliset jalkakäytävät aika harvassa ja rähjäsistä taloista huolimatta autoja oli paljon ja ne oli sekä uusia että nopeita. Tuolla söpösten vuohien luona kohdattiin ystävämme David uudelleen, muttei edelleenkään suostuttu kyytiin vaikka oltaiskin saatu suolaamiamme kyytiläisiä edullisempi hinta only for you my friends.

Lounastettiin laivalla, minkä jälkeen tehtiin vielä uus kävelyretki huvivenesataman toiselta puolelta bongaamallemme biitsille. Se ei osottautunu kuitenkaan mikskään unelmien palmurannaks vaan paikallisten ihmisten pihamaaks, heti puurajasta alko nimittäin jonkinlainen hökkelikylä. No kahlattiin sit vesirajassa rannan päästä päähän kuitenkin ja löydettiin toisesta päästä hieno simpukkakin matkamuistoks, mut rannalla makoilu jäi väliin tällä kertaa.

Jos tekisin tän saman reissun uudelleen, niin ottaisin ehkä vähän enempi retkiä laivalta. Nää on niin pieniä paikkoja eikä tosiaan oikein kävelijöitä ajatellen suunniteltuja, että koko päivää on vaikee kuluttaa ihan vaan päämäärättömästi tepastellen. Toisaalta paikan tunnelmasta saa ehkä parhaiten kiinni tällee meidän tapaan kuljeskelemalla. Tosin se tunnelma ei mua ainakaan mitenkään erityisen paljon kiehtonut ja jos ikinä päädyn uudelleen Karibialle, niin se tulee todennäkösesti olemaan johonki resortiin unelmien palmurannalle, koska loppupeleissä näiden saarten vahvuus varmaan kuitenkin on ne upeet rantamaisemat, joista me tällä reissulla jäätiin oikeestaan kokonaan paitsi.