Skip to content

Syysretki Vanhankaupunginkoskelle

5.9.2011

Vihdoinki vähän muuta ku hääasiaa! Ja jos vaikka sais vähän enempi höpöteltyäkin, viimeset postaukset on näköjään ollu aika lyhytsanasia. Just naureskelin Annan viimesintä postausta (onko liian tuttavallista kutsua tuntematonta bloggaria etunimellä?) lukiessani ku hän pahotteli sen lyhyyttä ja ite en oo varmaan koskaan kirjottanu edes niin pitkää stooria. :D

Mutta asiaan eli eiliseen retkeen. (Hmm, huomasin just et mul oli 18 kuvaa valittuna tähän postaukseen eikä Annallakaan ollu ku 16, joten joudun ehkä vähän karsimaan… No onpahan sit reservissä kuvituskuvia johonkin randomimpaan juttuun.)

Kävin Vanhankaupunginkoskella ekaa kertaa elokuun loppupuolella, kun vierailtiin Tekniikan museossa Student Helper -koulutuksessa. Rakastuin paikan fiilikseen ja päätin jo sillon, et haluun tuoda poikkiksen (miehen!) sinne joskus retkelle. Sunnuntaina sattu olemaan nätti sää eikä oltu liian uupuneita häiden jäljiltä, joten pistettiin suunnitelma täytäntöön.

Ostettiin Picnicistä evääks salaatit, joita pysähdyttiin nauttimaan heti kivan paikan löydettyämme. Sää oli ihan mun lemppari, aurinkoisen kirpee syysilma. Tosin tossa kivellä paistatellessa tuntu jopa kesäiseltä auringon porottaessa. Hullua muuten et tällä viikolla alkaa koulu, tuntuu et siit on ikuisuus ku oon viimeks opiskellu. Joka vuos sama paradoksi et kesä menee hurjan nopeesti mut silti kevään viimesestä tentistä on kulunu sata vuotta. Aivot oli eilen virittyny ihan siihen, et tänään joutuis heräämään töihin, mut luvassa onkin onneks lepposampaa opiskelumeininkiä ja sekin vasta huomenna.

Tuol oli söpö kalastajapatsas! Oikeitakin kalastajia oli varsin paljon, tupsahdettiin vahingossa meidän seikkailulla jonkun apajille mut eipä se paljoa meitä noteerannu ku käännyttiin äkkiä kannoillamme. Mentiin just siistiä piilopolkua, joka päätty omatekosiin tikkaisiin, joita pitkin pääs kapuumaan takas oikeelle tielle. Sit ku meil on lapsia, tuodaan ne tonne seikkailuretkelle!

Saaren tällä puolella koski oli luonnontilassa…

…ja toisella puolella padottu. Tekniikan museo on siis ton saaren keskellä, mut siellä ei tällä kertaa käyty. Olis kyl ihan mielenkiintosta piipahtaa joskus sielläkin, näin teekkarina mua kiinnostaa kaikki hauskat vimpaimet. Oon ikuinen Heureka-fani ja Tukholmassa oli superkiva Tekniska museet ja Sydneyssäkin joku vastaava (ehkä tää?).

Veden ääreltä mentiin metsään. Kierrettiin pieni luontopolku ja ihasteltiin maisemia lintutorneista.

Ja oli muuten hienoja maisemia! Tulee mieleen jotku Pohjanmaan lakeudet, vaikken varmaan ikinä oo niitä ees nähny, mut mul on vahva mielikuva Kiurut laulavat -nimisen kirjan ansiosta. Se on ihana, lukekaa!

Tornista näky myös lampaita! Toivoin salaa koko loppumatkan, et löydettäis polku, joka veis lähemmäks niitä, joten kiljuin riemusta Lammassaari-kyltin nähtyäni. Tehtiin kilsan ekstrakoukkaus, mutta ei nähty ku kaks -kylläkin määkivää ja heinänsyöntiä suunnittelevaa- kiharapäistä pikkupoikaa. Perillä petollisessa Lammassaaressa kiivettiin vielä toiseen lintutorniin ja lampaat paljastukin kaiken lisäks lehmiks. Oi voi. Satuttiin sentään törmäämään pariin teekkarituttuun Lammassaareen vievillä pitkospuilla, eli ei ollu ihan turha reissu!

Must on aina jännä harrastaa tällast kotiseutumatkailua, kun löytää jotain itelleen ihan uusia alueita tosi läheltä. Helsingissä on niin paljon mulle vieraita paikkoja, että ihan hävettää, kun kuitenkin oon siellä syntynyt ja aika vieressä asunut koko elämäni. Mut nytpä on taas yks alue kartotettu!

Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. Hanna permalink
    5.9.2011 12:09

    En tiedä, kuinka eläinihminen loppujen lopuksi olet, mutta jos haluaa kotiseutumatkailun ja lampaat yhdistää, niin Haltialan tila on siihen aika otollinen paikka:)

    • 5.9.2011 12:11

      kiitos vinkistä! oon mä joskus tosiaan miettinytkin, että vois piipahtaa tollasella kotieläintilalla söpöjä elukoita morjestamassa :)

  2. 8.9.2011 09:04

    Lähiseutumatkailu on kivaa ja Vanhankaupunginlahti on kanssa kyllä tosi kiva paikka. Tekniikan museo on mullakin vielä käymättä…..

    Mun mielestä on ihan normaalia käyttää bloggaajasta etunimeä (tai sitä nettinimeä mitä tyypit nyt itse käyttääkään). Kun en mä nyt oikeaa koko nimeäkään käyttäisi vaikka tietäisin sen. Tai voihan nimiasian tarvittaessa kiertää jotenkin tyyliin ”Mungolife-blogissa oli….”.

    • 8.9.2011 14:24

      jep, samoilla linjoilla ollaan :) luontevinta käyttää sitä nimeä, millä kyseistä bloggaria ajatuksissaankin kutsuu ja se taas yleensä varmaan on se, mitä kyseinen tyyppi itestään yleensä käyttää/tuo julki. Esim. MouMouta kutsuisin varmaan tolla nickillä enkä Iinaks, koska se on enempi esillä blogissakin, kun taas just vaikka Anna ja Meri on hyvinki paljon läsnä omalla nimellään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: