Skip to content

So long, farewell, auf Wiedersehen, goodbye

20.5.2012

Ehkä ootte huomannukin et tääl ei kauheesti oo viimeaikoina ollu aktiviteettia. :D Tauko oli ensin vahinko ja sen jälkeen harkittua, lisäks poistin tunnukseni blogilistalta ja bloglovinista ja jätin selaimen kirjanmerkkeihin vain muutaman ihan lemppareimman blogin. Koska oon tällanen tuuliviiri ja projekti-ihminen ja muutenkin kykenemätön pitkäjänteiseen toimintaa, ehdin kuitenkin jo perustaa uudenkin blogin. Tai oikeestaan kaks, mutta toinen oli vähän sellanen kokeilu ja taitaa kuolla aika alkuunsa. Blogger teki comebackin ja vakuutti varsinkin vapaammilla ulkoasumahdollisuuksillaan, joten siellä jatkuu homma. En kuitenkaan (ainakaan vielä) linkkaile uutta lapsostani tänne, yritän nyt ihan oikeesti blogata ihan vain itseäni varten huolellisesti ja ajatuksella, tärkeempää on nyt matka kuin päämäärä ja mitä näitä kliseitä on. Tästä tekstistä sen sijaan tuli ihan tajunnanvirtaa, mut koittakaa kestää.

Kiitti kaloista!

Liikkis

18.4.2012

Oi ku se on söpö pikkunen pipopää! Likasella tukalla ja puhkipoikkiturhautuneena menossa teatteritreeneihin, jotka onneks sit loppuki siihen ku sain vapautuksen hommasta. Kivaa oli niin kauan ku kesti, mut en mä jotenki kokenu omakseni sitä näytelmää ainakaan tarpeeks siihen nähden, kuinka paljon aikaa siihen meni. Huomenna noil olis esitys, mut en mä mee kattomaan ku olis ehkä vähän hassua. Tai et jos ne vetäis tosi hyvin ja se olis huippuhieno, nii sit kaduttais ettei jaksanu tsemppaa viel viikkoa messissä ja sit taas jos se ei muhun iskis, nii olis vaan turhauttavaa kattoakin. Mennään siis sen sijasta vanhempien luo pelailemaan, veikkaanpa että on kaikin puolin parempi ratkasu.

Tässä hieno taidekuva vielä. Ihanasti derbykamat tuolla taustalla mut hei todistusaineistoa, että oon pessy ne! Just sain tänään tulliselvityksen tehtyä mun uusista suojuksista ja toestopeista ja ulkorenkaista, jokohan nekin sais kohta kotiin. Sit ois parit pelipaidatkin odottamassa noutoa ja uudet sisärenkaat on odotellu kiinnitystä jo pitkään. Huikeeta! Pitäis vaan jaksaa käydä hommaamassa uudet laakerit ja tool nii saisin luikat kuosiin. Huomenna olis itseasias derbypäivä Töölön Lucky Skatesissa, mut saa nähä kerkeenkö sinne ku pitäis koodailla erikoistyötä ja käydä jakamassa kiltalehtiä ja ehkä salillakin. No jos saan itteni ylös sängystä ihmisten aikaan, niin ehkäpä ehdinkin.

Kiltalehti 2/2012 julkastiin tosiaan eilen ja oli muuten pähee tilaisuus sekä tietenkin mainio lehti. On mulla vaan mahtava toimitus! ♥

2. pääsiäispäivä

9.4.2012

Näissä vaatteissa vietettiin toista pääsiäispäivää ja vähän isoäidin synttäreitäkin tädin luona. Alemmista kuvista ehkä huomaa, että korkkasin mun tarralliset tissikupit in action ja hyvin tuntu pysyvän paikallaan, vaikka pikkusen epävarma olo olikin ajoittain.

Myös aurinkolasikausi tuli alotettua ja nahkatakillakin tarkeni taas, jee!

Olis kai teille voinu jotain enemmänkin tästä pääsiäisestä höpötellä, mut nyt ei jotenki irtoo. Ei sillä että tässä mitään erityisen mielenkiintosta olis tullu tehtyäkään, liian vähän derbyä ja liian paljon teatteria, homeoireista kärsimistä, hyvää ruokaa ja epäterveellisiä eväitä, kiltalehden ankaraa toimittamista ja sentään vähän arkea enemmän unta. Siinäpä oikeestaan se.

Rumankomee lipasto

7.4.2012

Keksin otsikossa uuden sanankin näköjään. Mut eka ajatus, kun tän postauksessa esiintyvän kierrätyspuusta valmistetun lipaston näin, oli tosiaankin

Onpa ruma. Ja törkeen siisti.

Tai itseasiassa se ei ollu tää yksilö, jonka näin, koska nää on kaikki uniikkeja ja oli ihan täys ylläri, minkälainen kaveri sieltä pahvilaatikosta putkahtaakaan. Olisin ehkä toivonu jotain punasävystä ja vähän kirkkaampaa, mut ihan kiva toikin on.

Lipaston päällä meidän avaimia vahtii Orri Orava, jonka nappasin itselleni mummin muuton yhteydessä. Kaikessa elämäänähneessä rähjäisyydessään noi kaks on aika match made in heaven.

Vähän toi lipasto vielä näyttää yksinäiseltä ton tyhjän seinän edessä, mut suunnitelmia siihenkin jo on. Haluisin tohon viereen kanssa naulakon, mut ainoa mut sytyttänyt yksilö maksaa reilut 600e, joten se saa vielä hetken odottaa.

Seuraavaks olis sisustuspuolella vuorossa yhen huippukivan jutun seinään kiinnittäminen ja sen jälkeen ehkä mun himoitsemien sohvapöytien tilaaminen. Sohvatutkakin on päällä jatkuvasti, mut sen kanssa pitää ehkä vielä hetki malttaa odottaa. Ja uus mattokin olkkariin olis kiva ja tv-taso ja… Luultavasti ehditään saada tää kämppä täydelliseks suunnilleen viikkoa ennenku muutetaan uuteen.

Rusettipää

6.4.2012

Joku pikkuapina siinä ylpeänä esittelee kampaustaan sekä mätsäävää kaularusettia. Löysin nää kuvat koneen uumenista ja aattelin lykätä eetteriin, vaikka en ookaan näiden jälkeen uudemman kerran tota kampausta testaillu. Nyt kun nää kuvat näin, niin ehkä pitäis, näyttää nimittäin sen verran söpöltä kaikesta räjähtäneisyydestään huolimatta!

Tänään on mun ainoo vapaapäivä pääsiäislomalla ja tänkin päivän oon aika tehokkaasti käyttäny kiltalehden toimittamiseen ja erikoistyön koodailuun. Nyt on sentään herkullinen pääsiäisateria tekeillä ja ehkä tässä illalla vielä ehtii rentoilla telkkarin ääressä Voice of Finlandin parissakin, kun kerrankin on treenitön perjantai-ilta. Vaikka treenit ei suinkaan oo huono juttu nekään, päinvastoin! Just ilmottauduin taas bootcampillekin ja muutenkin elän ihan jotain uutta urheiluhuumaa, lihaksetki on kasvanu jo silmissä. Ainoo huono puoli on toi rahanmeno, voisko joku ruveta vaikka mun sponsoriks? Olis taas sellanen lista derbykamaa hankittavana, että joulupukkikin joutuis raahaamaan niitä selkä vääränä jos sinne asti jaksaisin niiden kanssa odottaa.

Mutta nyt meikkis suuntailee takas pekoni-mozzarella-lammaspyöryköiden pariin, näkyillään!

Niin ja Iloista Pääsiäistä kaikille!

Uus viherpeukalointiyritys

4.4.2012

Kattokaa, mitä mä kiikutin tänään kotiin!

Vaikka kaikki varmaan muistaa, miten kävi mun edellisille istutuksille, niin en vaan voinu vastustaa näitä puskia, kun ne Stockan herkussa silmieni eteen hyppäsivät. Chilien lisäks olis ollu tarjolla paprikoitakin, mut sellanen meil on jo kerran ollut, Jorma-Petteri nimeltään. Valkkasin tällasen kaverin, jossa oli jo muutamia lähes kypsiä chilejä, niin ehitään ainakin ne hyödyntää ennen kuin onnistun tappamaan tänkin.

Niin ja tätä ei lasketa mun ostolakkoon, koska tää meni taloustililtä. Kunhan en ala kotiinkin hamstrata ihan liikaa tavaraa, niin suotakoon tällaset pienet piristykset sisustukseen.

No terve

3.4.2012

Siit huomaa et on ollu liian kauan poissa blogistaan, ku pitää kirjautua uudestaan sisään. Mul on ollu taas vaihteeks ihan superhektistä tässä viimeaikoina, 10 tunnin työpäivää ja kiltalehden toimittamista ja ylimääräsiä teatteritreenejä ja derbyilyä ja erikoistyöstä stressailua muunmuassa. Nyt päätin kuitenki ottaa itteäni niskasta kii ja tulla pitkästä aikaa tänne höpisemään. Ja no onhan mulla jotain esiteltävääkin taas, kröhöm… Mut harkitsin tätä ostosta kauan ja olin jo ihan paniikissa ku en löytäny oikeeta kokoa lopulta kun olin itelleni suonu luvan tän hankkimiseen. Mutta olihan se siellä ja nyt se on mulla! Ja nyt mä oon ihan oikeesti ostolakossa sanotaan vaikka toukokuun loppuun. Paitsi uudet laakerit ja cushionit luistimiin saan ostaa ja tullimaksut mun valtavasta derbykamasatsistani kunhan ne saapuu.

Mielettömän makee avoselkänen puuvilla-silkkimekko vakuutti mut jo ekalla sovituskerralla, mut ennenku saatoin kotiuttaa tyypin, piti mun löytää jotain sen alle sopivaa, koska tissithän tosta etumuksesta näkyy läpi ja upeeta selkää on turha pilata rumilla rintsikoilla. No toi tuubitoppi toimii mainiosti mut lisäks löysin Stockalta tarrakiinnitteiset tissikupit, jotka ahkeran sovarissa pomppimisen jälkeen vaikutti tukevilta ja hyvin pysyviltä. Vähän kesemmällä näätte sit mekkoa niidenkin kanssa!

Koska ihan hihattomassa mekossa en viitti ulos lumihankeen lähteä, niin asu sai vähän täydennystä nahkajakusta ja koruista vielä. Näin:

Kivasti on kaikissa kuvissa sama asento mut ei se mitään.

Tän mekon myötä täytty mun kynähametyhjiökin, mitäs siitä et se onkin integroitu toppiin, sehän vaan helpottaa mun hommaani pukeutumisen suhteen. Eikä ollu kalliskaan, päinvastoin materiaaleihinsa nähden varsin edullinen!

Mut nyt maksamakkaraleipää napaan ja offskateseihin kattelemaan scrimmagea videolta!

%d bloggers like this: